tiistai 10. maaliskuuta 2015

Pikaruokaa!

Meillä tulee monta kertaa viikossa tarvetta pikaruualle, en ole kovin hyvä ennakoimaan ja viisainta olisi että lapsiperheessä ruoka olisi valmiina sillä sekunnilla kun nälkä iskee. Monesti mennään ulos, ilman että ruokaa on valmiina odottamassa, sitten kun ulkoa tullaan pitäisi nopeasti taikoa jotain, nämä reseptit on näissä paniikkitilanteissa syntyneet. Tänä vuonna kuitenkin tein itselleni kaksi tavoitetta, lisätä kasvisruokia entisestään ja tehdä enemmän ennakkoon asioita, ettei aina tulisi kiire ja aina viime tipassa saa etsiä tavaroita, mitä milloinkin. Mä oon niin yksinkertainen"vegaani" että jos ruoka ei sisällä lihaa/kanaa/kalaa, se on silloin minulle kasvisruokaa, vaikka siinä olisi kananmunaa tai maitotuotteita. Tarkempi vegaani hifistelköön enemmän ;) 

 
Täydellisen kasvispastan tekemiseen hankin Julienne terän, sillä saa porkkanasta, kaalista, kesäkurpitsasta ym ihanan ohutta suikaletta, kaalista saa täydellistä mehukasta suikaletta coleslaw-salaattiin. Tähän asti homma on hoitunut kuorimaveitsellä tai juustohöylällä. Yhden henkilön annokseen suikaloin 1 pienen kesäkurpitsan ja 1 porkkanan. Pyörittelin suikaleet oliiviöljyssä ja mausteissa ja käytin nopeasti pannussa missä oli kookosöljyä, ihan pari minuuttia että pehmenee, mutta ei kypsy liikaa. Lisäksi oli paistettua broilerin rintafilettä ja kermakastiketta :) tämän ruuan valmistamiseen menee aikaa alle 10min, joten ei auta enää tekosyy ettei ole aikaa tehdä ruokaa, ihan jokaiselta löytyy 9-10min päivässä terveellisen ruuan valmistamiseen, kävi töissä tai ei..niin kiireinen ei voi olla kukaan. Se on sitten eri asia kiinnostaako sitä ruokaa valmistaa itse ja onko terveellisyydellä mitään väliä. Meillä jo vuosi 2014 oli täysin eineksetön, kertaakaan ei ollut vaihtoehtona sortua eineksiin joten pakko vaan oli keksiä kiireessäkin terveellistä ruokaa joka sopii koko perheelle.



















Tänään oli toisen vakio pikaruuan vuoro, lähdettiin aamulla puistoon, enkä ollut ruuan eteen laittanut tikkua ristiin, silti lapsilla oli ruoka nenän edessä 10min päästä siitä kun oltiin tultu sisälle. Joulun jälkeen shoppailin tori.fistä höyrykeittimen, se on kyllä niin paras! 


Siinä valmistuu parsa- ja kukkakaalit 10min, broilerit kypsyy ihanan meheviksi myös n.10min ja mikä parasta, samaan aikaan! Kerroksia saa kolme päällekkäin ja se mahdollistaa kaiken valmistamisen samaan aikaan. Ei tarvitse vahtia mikä kattila kiehuu yli. Sillä välin kun höyrykeitin kypsentää kasvikset, paistoin pannulla kanaa ja sekoitin jogurtista kylmän kastikkeen. 











Tzatziki:
1prk ranskankermaa
4rkl turkkilaista jogurttia

½ kurkku raastettuna ja valutettuna 
1 valkosipulinkynsi murskattuna 
suolaa, pippuria, hunajaa 

 tämä kylmä kastike käy lähes kaikkien ruokien lisukkeeksi, salaatinkastikkeeksi ja dippailuun. 

Ei uskoisi, että näin nopea ja yksinkertainen voi olla niin älyttömän hyvää että ähky tulee syötyä lähes joka kerta kun ei osaa ajoissa lopettaa!

Näiden vinkkien jälkeen on turha vedota siihen ettei ole aikaa, ei mene läpi! ;)
ja vaikka ei höyrykeitintä omistaisikaan, ei ne parsakaalit kattilassa sen kaueampaa kypsy, keittää vaikka ensin vedenkeittimellä veden kiehuvaksi ettei sitä tarvitse odotella :)

2 kommenttia:

  1. Mä usein höyrytän kokonaisen parsakaalin kattilassa. Siihen ei tuu paljon vettä, niin tulee nopsaan :)

    VastaaPoista
  2. Mäkin haluisin tollasta spagettia! No, pitää tehdä rakettispagetti versio 😉

    VastaaPoista