Näytetään tekstit, joissa on tunniste RAAKAKAKUT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste RAAKAKAKUT. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. lokakuuta 2016

Maidoton ja gluteeniton kinkkupiirakka


Johan on ollut tässä hulinaa, ei ole blogi käynyt muuton keskellä mielessäkään, mutta jos tässä nyt alkaisi jo kotiutumaan ja tavarat löytämään paikalleen, paitsi että piirakkavuokaa en löytänyt joten tein tämän irtopohjavuokaan, hyvin onnistui 😊 
Meillä on nyt aivan ihana keittiö missä tästä lähtien kokkailen 


Juhlimme meidän keskimmäisen tyttösen 4v juhlia tulevana viikonloppuna ja sinne tarjoiluja mietin, lapsi on gluteeniton ja maidoton joten piirakka ilman juustoa kuulosti kyllä vieraalta, rakastan suolaisia piirakoita ja mitä enemmän voimakasta juustoa, sen parempi 😂 
Piirakka yllätti minut todella, aivan älyttömän mehevää, eikä se kaivannut yhtään juustoa! Muokkasin vähän ohjetta, laitoin täytteeseen 1 pienen purjon ja munamaitoon 2munaa, käytin kasvimaitona Oatlyn luomu kauramaitoa. 

 Alkuperäisen ohjeen löydät TÄÄLTÄ


Tuli sitä tänään tehtyä herkkuakin, vastaan tuli kolmen raaka-aineen raakasuklaabrownie ja sattui kaikkia aineitakin löytymään. 
Nopeaa, helppoa ja hyvää! 


2dl cashewpähkinöitä
2dl tuoreita taateleita tai rusinoita
4rkl raakakaakaojauhetta

-Blendaa pähkinät, lisää kaakao ja sekoita, lisää taatelit/rusinat ja blendaa tasaiseksi
-Levitä pieneen vuorattuun astiaan tai muotteihin ja laita noin tunniksi pakastimeen
-Koristele esim.kookoshiutaleilla 
-Jos käytät kuivattuja taateleita, liota niitä hetki lämpöisessä vedessä niin pehmenevät 

Herkullisia hetkiä syksyn pimeneviin iltoihin! 😊






sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Balilainen suklaakakku


Ystäväni kyseli tänään vinkkejä ja reseptejä raakakakkuihin, kaivelin pitkästä aikaa omistamani raakakakkukirjat (ne kaikki 2) ja vastaan tuli tämä ihanan simppeli Balilainen suklaakakku. Tämä on Maria Lönnqwistin "Raakaleipurin parhaat kakut"-kirjasta, muokkasin reseptiä hieman. Osan sokerista korvasin mulperin marjoilla, ne tuovat ihanan toffeemaista makua ja ne sisältävät runsaasti c-vitamiinia, rautaa ja kalsiumia. Mulperit ovat myös runsaskuituisia ja sisältävät proteiinia, mitään näistä ei löydy edes vähän terveellisemmästä kookosokerista joten katsoin viisammaksi korvata puolet sokerin määrästä näin :) 

Pohja oli aivan ihanaa, sen olisi voinut syödä sellaisenaan, pohjan nimikin on saksanpähkinä-karamellikeksipohja, siltä se maistuikin, taateleita en ole itse koskaan laittanut noin paljon, koska ne on myös ihan älyttömän makeita, mutta ehkä joskus kannattaa oikeasti tehdä ohjeiden mukaan, eikä aina säveltää itse. 

Kakku suositeltiin tarjoamaan tuoreiden hedelmien tai cashewkerman kanssa, mulla ei ollut nyt hedelmiä, mutta liotin reilummin cashewta että sain tehtyä kermaa, maustoin sen mansikalla, tuli ihanaa ja se sopi kakun kanssa täydellisesti, olipa yllätys..mansikka&suklaa eihän se voi mennä pieleen :) 



BALILAINEN SUKLAA RAAKAKAKKU:
irtopohjavuoka 20cm halkaisijaltaan

POHJA:

3dl saksanpähkinöitä
2dl tuoreita taateleita (poista kivet)
½tl vuorisuolaa

-jauha monitoimikoneella massaksi, taikina on valmis kun pystyt pyörittämään siitä pallon ja se pysyy kasassa. Pingota irtopohjan vuoalle leivinpaperi ja painele pohja siihen



TÄYTE:

3dl cashewpähkinöitä, kannattaa liottaa 1-4h ja huuhdella hyvin 

1½dl lämmintä vettä tai pakurihauduketta
1dl sulaa kaakaovoita, sulata vesihauteessa
1,5dl liotettuja mulperin marjoja
4rkl kookossokeria
1dl raakakaakaojauhetta

- laita ainekset blenderiin ja blendaa tasaiseksi massaksi, lisää sulatettu kaakaovoi viimeisenä ja blendaa vielä hetki, laita pohjan päälle ja jähmetä pakastimessa n.30min 

MANSIKKA CASHEWKERMA:

3dl liotettuja cashew pähkinöitä 
1tl hunajaa
1tl vaniljauutetta tai vaniljaa
½ sitruunan mehu
1dl sulatettuja mansikoita
pari rkl kylmää vettä

-Blendaa kaikki tasaiseksi







lauantai 20. helmikuuta 2016

Minttu-Suklaa Raakakakku


Ihana ystäväni vinkkasi minulle bloggaajien reseptikisan, hän on osallistunut Alku-valmennukseen ja oli näin ollen hyvin kartalla! Kiitos siitä! :)
Pakkohan tätä on kokeilla ja vielä kun Kari Aihinen kuuluu mun idoleihin, mikä olisi hienompaa kuin päästä näkemään livenä ja jos oikein hyvin käy niin pyörimään ammattikeittiöön!


 Kisan säännöt on seuraavat:
• Suunnittele resepti – se voi olla mikä tahansa ruoka alkupaloista jälkiruokaan. Suolainen tai makea, sinä päätät.
• reseptin tulee olla gluteeniton ja maidoton
• ohjeessa tulee käyttää kookosöljyä, MCT-öljyä, pähkinöitä, manteleita tai kaakaotuotteita
• reseptin pitää olla lisäaineeton, eli valitse puhtaat raaka-aineet ilman valmiskastikkeita ja maustesekoituksia
• jos leivot tai haluat makeuttaa ruokaasi, käytä jotain muuta kuin valkoista sokeria (esimerkiksi hunajaa, taatelia, banaania)

Tässä kakussa täyttyy kaikki nämä ehdot joten tällä lähden kokeilemaan onneani! :) pitäkää mulle peukkuja! :)

MINTTU-SUKLAA RAAKAKAKKU
20cm irtopohjavuokaan, 15 palaa 

POHJA:
½dl pekaanipähkinää
2dl kuorellisia manteleita
1dl luomu rusinoita
6kpl taatelia
2reilua rkl kookosöljyä
1rkl raakakaakaojauhetta

-hienonna kaikki aineet monitoimikoneen S-terällä, sulata kookosöljy ja lisää siihen kaakao, lisää massan joukkoon. Taputtele irtopohjavuoan pohjalle ja laita pohja pakastimeen

TÄYTE: 
8dl cashewta liotettuina ja hyvin huuhdeltuina(liotin 6h)
2dl mulperin marjoja (liotin näitäkin 6h että pehmenevät)
80g kaakaovoita
60g kookosöljyä
3dl kylmää vettä (mun blenderi ei jaksanut muuten vääntää, ei välttämättä tarvitse vettä jos on tehokkaampi kone)
7ml luomu piparminttu-uutetta
2½dl raakakaakaojauhetta

1tl matcha teejauhetta
3rkl luomu hunajaa

-laita kaikki aineet blenderiin ja soseuta, sulata kookosöljy ja kaakaovoi ja lisää seokseen ja blendaa kunnes täyte on samettista. Laita pohjan päälle ja pakasta vähintään 2h

lauantai 19. joulukuuta 2015

Kalamurekepihvit ja jouluinen raakakakku


Kala on meidän perheen suosikkeja, se maistuu ihan joka kerta! Nämä pihvit syntyi ihan omasta päästä, ostin kirjolohta ja seitiä ja aloin heittelemään kulhoon kaikkee mikä niiden kanssa voisi sopia ja näistä tuli aivan mielettömän hyviä! Maistuu kylmänä tai lämpöisenä. Paistoin värin pintaan lettupannulla ja loppuun kypsensin uunissa, valmistui nopeammin ja paistaminen ei ole se kaikista terveellisin vaihtoehto valmistaa ruokaa, yritän hyödyntää uunia ja höyrykeitintä mahdollisimman paljon. 




Joulun jälkiruoka on mietityttänyt, mennään mun vanhemmille jouluksi missä ihan perinteiset pöperöt, jälkiruokaan ei ole mitään perinteitä, se aina vaihtelee millaisia reseptejä on eteen tullut. Kokeilin tätä piparin ja kanelin makuista raakakakkua joka oli kyllä tosi hyvää, mutta onhan se myös tosi tuhtia! Yksi kakkupala kun käy jo ihan ateriasta täyttävyytensä vuoksi niin jouluaterian päälle maistuisi ehkä joku kevyempi. Täytyy katsoa mitä joulupöytään sitten lopulta päätyy :) Bataattilaatikkoa olen kokeilemassa vielä ennen joulua ja jos se onnistuu teen sitä ainakin aatoksi muiden perinteisten laatikoiden kaveriksi :)


Kalapihvit n.30kpl 


600g kirjolohta 
400g seitifileitä
2dl porkkanaraastetta
130g raastettua ja valutettua kesäkurpitsaa
1 sipuli
10g babypinaattia hienonnettuna
kourallinen persiljaa silputtuna
kourallinen tilliä silputtuna
2 munaa
2rkl mantelijauhetta
1tl psylliumia
½tl kalaharin suolaa
mustapippuria
1tl sitruunapippuria
1tl sipulijauhetta
1valkosipulinkynsi
2rkl ruohosipulia hienonnettuna

-hienonna kalat monitoimikoneessa
-pilko sekaan sipulit, porkkana ja kesäkurpitsaraasteet
-lisää kaikki loput aineet ja anna tekeytyä hetki että psyllium napakoittaa taikinan 
-paista lettupannulla väri pintaan ja laita uunivuokaan
-uunissa 200c n.10min

pihvien kanssa sopii ihanasti kirpeä ja kylmä jogurttikastike!

2dl turkkilaista

1sitruunan tai limen mehu
tuoretta silputtua tilliä
suolaa ja mustapippuria


Joulunmakuinen raakakakku:

POHJA:
2½dl pähkinäsekoitusta
10kpl luomuluumuja

1tl piparkakkumaustetta (ois saanut olla enemmän)
2tl raakakaakaojauhetta
20g kaakaovoita
3tl kookosöljyä

-murskaa pähkinät ja luumut monitoimikoneessa, lisää mausteet ja sulatettu kookosöljy, kaakaovoi ja sekoita vielä että pohja alkaa olemaan massamaista. Taputtele voipaperilla päällystetyn irtovuoan (halkaisija n.20cm) pohjalle ja laita pakastimeen siksi aikaa kun valmistat täytteen

TÄYTE:
4dl cashewpähkinöitä liotettuna (vähintään 4h)
1tl vaniljajauhetta (loppui kesken, olisin laittanut ainakin 2tl)
2tl ceylon kanelia (tätäkin ois saanut olla enemmän)
1½-2dl vettä että blenderi jaksaa pyörittää massan tasaiseksi
2 limen mehu
1½dl kookosöljyä sulatettuna

-liota ja huuhtele pähkinät hyvin, laita blenderiin veden ja mausteiden kanssa ja aja massa tasaiseksi, lisää limenmehu ja sulatettu kookosöljy ja sekoita vielä. Laita täyte pohjan päälle ja pakastimeen n.1½h minulla oli ja sitten oli leikattavissa ja jopa jäässä, tuntikin olisi voinut riittää. Ripottele siivilän läpi kanelia ja piparkakkumaustetta koristeeksi smilehymiö:) 




raakakakkua voi säilyttää annospaloina pakastimessa, ottaa sieltä sitten tarpeen tullen sulamaan! :) 



perjantai 8. toukokuuta 2015

Pihvi Perjantai



Pihviä! Pitkästä aikaa :) Porsaan ulkofilepihvi on niin helppo ja onnistuu takuuvarmasti. Seuraksi niiiin herkulliset lanttu-porkkanaranskikset ja pihvin päällä kermassa haudutettua sipulia. Tämä on niin kätevä ruoka tehdä, ranskalaiset uuniin, sen aikaa pihvi lämpenee huoneenlämmössä, kun ranskalaiset alkaa olemaan valmiit, pihvi pannuun, muutama minuutti per puoli ja folioon vetäytymään. Vetäytymisen aikana kerkee sipulin hauduttaa kermassa ja ranskalaiset kypsymään sopivaksi. Sitten vain ääntä kohti! :) 
Otan aina pihvin ilman mausteita ja marinadeja, tämä pihvi ei tarvitse kun suolaa ja pippuria ja paiston voissa, mutta tällä kertaa halusin maustaa. Laitoin oliiviöljyä, paprikaa, valkosipulijauhetta, sipulijauhetta ja ribbs-mausteseosta. Pyörittelin kupissa "marinadin" pihviin tasaisesti. Tämän vaiheen voi tehdä jo edellisenä päivänä jolloin pihvit ihan marinoituvat, tämä minun versio oli enemmänkin pintamaustamista. 

Kirjoitin aikaisemmin munakaspostauksessa kuohukerman karrageenistä, nykyään on alkanut Valiokin lisäämään sitä kuohukermaansa joten enää ei voi sitäkään kannattaa. Palautetta laitan varmasti! Palautevyöry palautti onneksi lidliin kuohukerman ilman karrageeniä ja 2dl purkki maksaa 0,79e joten eipä sitä muualta noin halvalla saakaan.

Viimeviikon ihanasti onnistuneesta raakakakusta innostuneena piti taas taikoa viikonlopulle teen kaveriksi herkkua :) tällä kertaa marjainen versio..yhdistin makean mansikan ja kirpeän mustaherukan, miehen kommentti että paras kakku tähän mennessä ja lapsiltakin hävisi palat lautaselta alta aika yksikön. Pohjan taatelit korvasin tällä kertaa luumuilla ja rusinoilla. 

Tässä lopputulos: Kyllähän tuo ihan syötävältä näyttää ;)


Kakun pohja:

2dl pähkinäsekoitusta (cashew, pekaani, saksanpähkinä) 

1dl mantelijauhetta
0,5dl hasselpähkinäjauhetta
5 kuivattua luumua
0,5dl rusinoita 
2tl kaakaovoita
1tl kookosöljyä 
1-2rkl vettä

- jauha monitoimikoneella pähkinät ja muut aineet massaksi ja taputtele 20cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan, ripaus himalajansuolaa ei ole pahitteeksi, suola korostaa makuja, itse unohdin tällä kertaa

Kakun täyte:

4dl liotettuja cashew pähkinöitä
300g sulatettuja mansikoita
2dl mustaherukoita 
2dl mautonta kookosöljyä
2½rkl hunajaa 
+mustaherukka täytteeseen vielä 0,5rkl hunajaa taittamaan kirpeyttä 
2rkl vettä jos tarvitsee 


- Blendaa cashewt, hunaja ja sulatettu kookosöljy samettiseksi massaksi, ota 2dl massasta sivuun ja lisää blenderiin mansikat. Blendaa tasaiseksi, laita pohjan päälle ja pakastimeen jähmettymään. 
- Lisää sivuun otettuun massaan mustaherukka ja vielä 0,5rkl hunajaa, riippuen kuinka kirpeää haluat. Pohja ja mansikkatäyte on makeita joten pieni kirpeys kannattaa jättää tähän kerrokseen. Blendaa tasaiseksi ja levitä täyte jähmettyneen mansikkatäytteen päälle. Jätä kakku vielä muutamaksi tunniksi pakastimeen ja siirrä sitten jääkaappiin. Kakku ainakin hyytyi hyvin ja on aika "jämäkkää" enskerralla uskaltaudun kokeilemaan riittääkö 1,5dl kookosöljyä kovettamaan kakkua riittävästi.

Tein kakun mauttomasta kookosöljystä ja näin täytteiden maut pääsee oikeuksiin, kookos on niin hallitseva että sen takaa harvoin muuta maistaakaan. Nyt kakku maistui oikeasti vain mansikalle, mustaherukalle ja pohja pähkinälle ja kaakaovoille. Hieman mua arveluttaa tuo käsittely millä öljystä poistetaan maku ja haju, olen laittamassa kyselyä valmistajalle että kuinka se käytännössä tehdään. Olen jo yhden vastauksen saanut että öljyä lämmitetään ja höyrytetään niin kauan että maku ja haju häviää mutta haluan vielä tarkempaa tietoa, ettei prosessissa käytetä mitään kemikaaleja, kertoilen sitten kun olen vastauksen saanut. 

perjantai 1. toukokuuta 2015

Raikas Vappukakku



Herkullista ja hauskaa Vappua! :) nyt teki mieli kokeilla jotain raaka-kakkua pitkästä aikaa, tässä ohjeessa on vaikutteita muutamasta kakusta joita yhdistelin ja sävelsin tämän oman version, yleensä raaka-kakkujen pohjaan tulisi laittaa kamala määrä esim. taatelia, tässäkin alkuperäisessä oli 2,5dl?! Senhän on oltava sitten jotain aivan järkyttävän makeaa..tähän pohjaan laitoin 4kpl ja oli aivan riittävä. Ajatuksena oli tehdä sitruuna-mangokakku mutta ei tuosta kyllä mangoa maistanut vaikka sitä oli useampi desi..sitruuna ja kookosöljy hallitsevat. Laitoin puolet mautonta kookosöljyä ja puolet normaalia ja silti kookos maistui aika selvästi, onneksi sitruuna vei kuitenkin voiton niinkuin olin ajatellut ;) 

POHJA: 

½dl hasselpähkinäjauhoa (blendasin hasselpähkinöistä itse) 
½dl mantelijauhoja
3dl pähkinäsekoitusta (cashew, pekaani, saksanpähkinä) 
2tl raakakaakao
4 tuoretta taatelia, POISTA KIVET!
2tl kookosöljyä 
3rkl vettä 
ripaus himalajansuolaa

-lataa kaikki blenderiin/monitoimikoneeseen ja tee massa. Taputtele massa 20cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan. Laita pohja pakastimeen jähmettymään täytteen teon ajaksi


TÄYTE: 

4dl liotettuja cashewpähkinöitä (mulla oli 5h) 
5 luomusitruunan kuori raastettuna
3 luomusitruunan mehu puristettuna
3 rkl hunajaa 
3dl sulatettuja mangokuutioita 
2dl kookosöljyä (1dl mautonta, 1dl normaalia) 

-sekoita blenderillä tasaiseksi samettiseksi massaksi ja kaada pohjan päälle


 Laita kakku pakastimeen muutamaksi tunniksi, mulla taisi olla 4-5h jonka jälkeen siirsin yöksi jääkaappiin, tätä syötiin tänään aamupalaksi. Ei kerennyt teevesi kiehahtaa kun pöydästä jo kuului "saisinko lisää" :D maistui siis lapsillekin vaikka kirpeä onkin eikä tosiaan kovin makea :)