Näytetään tekstit, joissa on tunniste LISÄKKEET. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LISÄKKEET. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. syyskuuta 2016

Liian hyvä kurpitsa-lanttupeltileipä


Pari viikonloppua sitten tuli super onnistuminen keittiössä. 
Sain ystävältäni ihan jäätävän kokoisen keltaisen kesäkurpitsan ja mietin mihin sitä saisin hukattua, oli sunnuntai-aamu ja leipähammasta kolotti. 
Bataattirieskaa olisin tehnyt mutta ei ollut bataattia niin sovelsin tämän sen ohjeen pohjalta.
Meillä meni pellillinen siltä istumalta, upposi kaikille ja mies antoi palautetta että parasta leipää ikinä! 😊👍

LIIAN HYVÄ KESÄKURPITSA-LANTTUPELTILEIPÄ

1 lanttu keitettynä ja soseutettuna (3dl sosetta)
2dl kesäkurpitsaraastetta kuivaksi puristettua
1 muna
4dl mantelijauhetta
4rkl pofiber perunakuitua
1,5tl Puhdistamon psylliumia
Ripaus merisuolaa
Oliiviöljyä loraus
Voisulaa voiteluun

-Pilko ja keitä lantut kypsäksi, laita blenderiin ja lorauta oliiviöljyä sekaan
-Raasta ja puristele kesäkurpitsasta nesteet pois
-Lisää muna, psyllium ja pofiber, anna hetki tekeytyä että psyllium turpoaa
-Lisää lanttusose ja mantelijauhe, levitä pellille ja paista n.200 asteessa n.10min
-Sulata voita (n.50g) ja voitele leipä, laita vielä takaisin uuniin n.5-10min kunnes on saanut kaunista väriä pintaan.
- Nauti lämpöisenä luomuvoin kera 

maanantai 8. elokuuta 2016

Marinoitua paprikasalaattia ja kokonainen broileri Jamie Oliverin tapaan


Kääk! Mä jo melkein unohdin koko blogin ja sit masennuin, että kukaan ei ole kuitenkaan käynyt sitä lukemassa, mutta että mitä! 50.000 katselukerran raja oli mennyt rikki, siis enhän mä sitä mitenkään kyttää ja käy itse aukomassa tätä sata kertaa päivässä että saisin lukua isommaksi ;) mutta viimeksi kun vilkaisin luku oli 49 tuhatta ja rapiat, nyt se on 50202! OOO!!!
Nyt teen teille pari ihan super postausta kerralla kun vihdoin jaksoin aukaista koneen, en tykkää kirjoittaa tabletilla, sillä sanakirjalla on joku vamma kun se muuttelee mun sanoja enkä osaa poistaa sitä käytöstä, vanha kunnon läppäri kunniaan! 

Tässä yhtenä iltana mietin mitä sitä söisi, aloin vain pilkkomaan kaikkea mitä jääkaapista löysin ja muistin rapsakasta kaalisalaatista sen mukavan makuisen seesamiöljyn ja sovelsin sitä tähänkin. Tämä maistui hyvin ei niin terveellisen uunimakkaran kanssa (sekin tosi laadukkain mitä kaupasta sain) 
Hyvin tämä toimisi broilerin kanssakin, haen meille munat munataxista ja nyt sieltä on alkanut saamaan myös luomu laidunbroileria ja luomulihaa pakasteena, täytyy munien lisäksi ottaa aina yksi munijakin matkaan, siitä saa niin ihanaa kanalientä josta saa taas iholle tärkeää kollageeniä tasoittamaan ehkä jo kolmenkympinkriisissä ilmaantuvia ryppyjä! 
Tällä kertaa kuitenkin googletin miten voisi kokonaisen kanan valmistaa uunissa ja ekana tuloksena tuli toinen blogi jossa oli tehty Jamie Oliverin ohjeella, oli niin herkullisen kuuloinen että pakko oli matkia ja kannatti! Älyttömän hyvää, kunhan enskerralla tiedän paistaa vähemmän aikaa, nyt meni jo turhan kuivaksi vaikka paistoin 1h10min ja ohjeen mukaan olisi pitänyt paistaa vieläkin pidempään, ehkä se olisi sitten jo trendikästä pulled chickeniä.


Sitruuna peräsimeen ja uuniin! :D ei käy kateeksi tätä broiskua!

Marinoitu paprikasalaatti
2 keltaista paprikaa
1 punainen paprika
1 punasipuli
1/2 kurkku
Loraus oliiviöljyä
Pienempi loraus seesamiöljyä (vahva maku!)
Vielä pienempi loraus omenaviinietikkaa
Sormisuolaa
Oreganoa
Mustapippuria
Poppamiehen garlic rub kuivamarinadiseosta
-pilko kasvikset ja sekoita öljyjen, mausteiden ja viinietikan kanssa, anna maustua hetki tai syö heti 


Reseptin ja valmistusohjeet broileriin löydät kuvien kera  TÄÄLTÄ :) 
  

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Rapsakka kaalisalaatti, varhaiskaalipaistos ja savulohta


Moikka pitkästä aikaa :) nyt on ollut hiljaisempaa blogin päivitys kun olemme olleet paljon mökillä jossa ruuan tekeminen on TODELLA työlästä ja hermoja raastavaa kun ei tule juoksevaa vettä joten siellä mennään monesti helpoimman kautta, eikä niistä ole tehdä päivityksiä, paitsi yhdestä annoksesta jonka laitan tähän samaan postaukseen ;)
Tänään anopin luona sisustuslehteä lukiessani silmiin osui ihanan näköinen kaalisalaatin ohje ja se täytyi testata heti ja se syötiinkin heti, pikkuisen sain miehelle eväskuppiin jemmattua, mutta maistui kyllä koko perheelle, tosin neiti 6vee ei piitannut suolapähkinöistä, mutta pienemmät siskot vetivät sitten senkin edestä ;) nehän ei mitään terveysruokaa ole varsinaisesti muutenkaan, huonossa öljyssä paahdettu ja teollisella suolalla valeltu, mutta määrä ratkaisi, ohjeessa on ½dl pähkinöitä(laitoin kyllä desin) niin montako niitä lopulta omalle lautaselle osuu, se ei varmaankaan terveyttä pilaa ja tosi hifistelijäthän paahtaa pähkinät itse, ehkä minäkin ensikerralla :)

Seesamöljyä käytin ekaa kertaa tähän kastikkeeseen, oli aika kiva makuinen ja tulen käyttämään sitä jatkossakin! Samoin soijakastikkeen ostin vain tätä varten, en käytä yleensä soijaa missään muodossa, mutta tämä oli luomua, gluteenitonta ja sitä tuli 1rkl, toivotaan, ettei minun ja perheeni hormoonitoiminta tästä määrästä sekoa ;) ohjeessa olevan rypsiöljyn vaihdoin oliiviöljyyn.
Söimme salaattia paistetun kanan, tzatsikin ja uusien perunoiden+voin kera, aivan ihanasti kävi kaikki maut yhteen!
Tämä on kesän raikkain ja rapein salaatti grilliruuan kylkeen, kannattaa kokeilla :) 



Siinäpä se on, ainut blogikelpoinen ruoka-annos mökkiolosuhteissa :D varhaiskaalipaistosta, savulohta ja kastike turkkilaisesta jogurtista.
Vaikka mökillä käytössä onkin kertakäyttöastiat, ruuan valmistuksesta tuleva tiski on kuitenkin vadeissa tiskattava ja siellä kun olisi paljon muutakin tekemistä kuin jatkuva tiskaaminen, siellä syödään vähän mitä lennosta kiinni saadaan :D 


Rapsakka kaalisalaatti:
1 pieni varhaiskaali
1 vihreä omena (luomun laitoin kuorineen)
1 punainen/keltainen/oranssi paprika
½dl suolapähkinöitä

kastike:
3rkl oliiviöljyä
1tl seesamöljyä
1rkl valkoviinietikkaa
1rkl Tamar-soijakastiketta
1tl hunajaa
hiutalesuolaa
mustapippuria

-suikaloi kaali, kuutioi omena ja paprika. 
-sekoita salaattiainekset keskenään. 
-valmista kastike ja sekoita se salaatin sekaan 

Varhaiskaalipaistos:
1 varhaiskaali
2 porkkanaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi (loppuvaiheessa)

-pilko kasvikset ja paista runsaassa voissa, lisää lopuksi hienonnettu valkosipuli joukkoon, ei pakollinen.

Jogurttikastike:
2dl turkkilaista
½tl sitruunapippuria
1 nippu tuoretta tilliä
½ sitruunan mehu

-sekoita kaikki ja laita hetkeksi jääkaappiin tekeytymään 

tiistai 12. tammikuuta 2016

Savulohta ja kananmunasoossia


Tänään oli taas pikaruuan aika, koko aamupäivä yhtä lentoa paikasta toiseen ja ei tietenkään ruokaa valmiina! Silloin tilanteen pelastaa kalatiskin savulohi tai grillattu broileri! Keitetyt munat olivat jääneet aamulta ja äkkiähän pienet lanttu ja porkkanakuutiot kypsyy ja muussi syntyy pian. Kastike keittyi kasaan sillä välin kuin muussitarpeet kypsyivät.

Porkkana-lanttumuussi:

2 lanttua
4 isoa porkkanaa
75g voita
(suolaa)

-pilko juurekset pieneksi, höyrytä/keitä kypsäksi ja soseuta voin kanssa


Kerma-kananmunasoossi:

3 keitettyä kananmunaa
1,5dl kuohukermaa

tuoretta tilliä 
mustapippuri, suola, sitruunapippuri 
½ sitruunan mehu

-pilko kananmunat kattilaan, lisää mausteet, tilli ja kerma ja keitä kokoon, lisää lopussa sitruunanmehu



lauantai 2. tammikuuta 2016

Kasvisröstit ja mustikkamuffinssit


Niin se taas vuosi vaihtui! Tuliko tehtyä uudenvuoden lupauksia? Minä en suurempia, kun ei ne tahdo onnistua, mutta kasvisruokia lupasin lisätä meidän ruokavalioon vielä enemmän, ne vaan on niin ihania, edullisia ja niillä saa helposti lisättyä niin itselleen kuin lapsillekin kasvisten määrää, meille on onneksi suotu kaikkiruokaiset lapset eikä tarvitse päätään vaivata mitä voi tehdä ruuaksi kun yleensä kaikki kelpaa, sen olen huomannut, että lämpöiset kasvisruuat uppoavat lapsille paljon paremmin kuin pelkkä salaatti, se jää vielä täysin pyörimään pienimmän, alle 2v "pieniin" poskiin jos edes suuhun asti päätyy.

Näissä kannattaa puristaa kaikki raastetut kasvikset ja juurekset tarpeeksi kuivaksi, itse puristin vain kesäkurpitsan ja vähän oli hankalaa saada taikinaa pysymään koossa, aika vetistä oli vaikka lisäsin mantelijauhetta ja kookosjauhoa, psylliumia en sitten tajunnut laittaa, sehän tämän olisi varmasti pelastanut :) täytyypä muistaa ensikerralla! 

Lapset söivät röstit tzatsiki kastikkeen kanssa, itse löysin kaupasta paljon kehuttua ranskalaista merisuolalla maustettua voita ja voihan pyhä jysäys..meille ei taideta muuta enää ostaakkaan, empä ole koskaan niin hyvää voita syönyt! Hampaissa oikein rouskui 
merisuolan hiput.




Joulun pyhien jälkeen tuli leivottua mustikkamuffinsseja, tein tupla-annoksen mutta unohdin tuplata hunajan ja rasvan määrän, se olikin onni onnettomuudessa, sillä seuraavaan satsin kun tein ja tuplasin rasvan määrän, koostumus ei ollut yhtään niin hyvä! Joten jos teet tuplasatsin, rasvaa riittää 2rkl ja hunajaa myös, ainakin omaan suuhuni, mustikatkin tuo makeutta. Itse tein kookosöljyllä. 

                            



 Kasvisröstit 25kpl:

5 porkkanaa raastettuna

1½ kesäkurpitsaa kuivaksi puristeltuna

1 palsternakka raastettuna

1 lanttu raastettuna

20cm pala purjoa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 puntti persiljaa
1 suippopaprika
0,5dl seesaminsiemeniä
0,5dl kurpitsansiemeniä
0,5dl pellavansiemeniä
3rkl mantelijauhetta
2tl kookosjauhoja
2 munaa
1tl suolaa
mustapippuria

-raasta kasvikset ja purisele kuivaksi raaste, pilko sipuli, purjo ja paprika pieneksi ja sekoita sekaan
-hienonna siemenet jauhoksi blenderissä, sekoita sekaan, lisää munat, manteli ja kookosjauho sekoita taikinaksi ja anna hetki tekeytyä
-paista voissa lettupannulla väri pintaan, kypsennä uunissa 200c n.15-20min



Mustikkamuffinssit 6kpl: 
2½dl mantelijauhetta
1tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa, mä kyllä unohdin tämänkin ;) 
2rkl hunajaa
11/4 dl kookosmaitoa/kermaa/maitoa/vettä
2rkl kookosöljyä tai voita sulatettuna
1 muna
1 dl mustikoita 

-kuumenna uuni 175 asteeseen
- sekoita kuivat ja märät aineet eri kulhoissa 
- yhdistä ne varovasti
- kääntele mustikat taikinaan 
- lusikoi taikinaa muffinssivuokaan 
 (silikoninen ehdottomasti paras) ja paista 20-25min
- anna jäähtyä  
  itse laitoin pinnalle extramustikoita 








 


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Suloisen samettinen batattilaatikko



Bataatista on tullut nyt syksyn aikana meidän perheen peruna, vaikka siinä on saman verran hiilareita tai jopa vähän enemmän, siinä on enemmän myös ravinteita. Ja se sopii kaikille niin helpottaa ruuan laittoa. Itse syön kuitenkin bataattia vain treenin jälkeen, paitsi näin joulun alla syön kyllä ihan huvikseni :D
Eteeni on tullut monenmoista bataattilaatikon ohjetta ja eihän ne sellaisenaan ole kelvanneet, siirappia tulisi desi tolkulla ja ilman korppujauhoja ei tainnut olla yksikään ohje, onneksi tässä on sen verran tullut kokkailtua, että uskallan soveltaa ohjeita meille sopiviksi, korppujauhot vaihtuivat mantelijauheeseen ja siirappia riitti ruokalusikallinen, sekin oli omaan suuhun ehkä jo liikaa, bataatti on niin makea jo itsessään että seuraavan laatikon teen ilman, laitan voita senkin edestä ;)

alkuperäinen ohje löytyy TÄÄLTÄ




VILJATON BATAATTILAATIKKO:

1500g bataattia
1 muna
3dl kuohukermaa
1rkl siirappia
1dl mantelijauhetta
1/4tl muskottipähkinää
1/4tl valkopippuria
1/4tl jauhettua inkivääriä
1tl suolaa
PINNALLE VOINÖKKÖSIÄ REILUSTI

-höyrytä bataatit ja soseuta, laita sekaan loput ainekset ja vatkaa sähkövatkaimella kaikki sekaisin ja laita voideltuun uunivuokaan, 175astetta ja tunti




tiistai 18. elokuuta 2015

Kesäkurpitsapastaa ja bolognesekastiketta



Julienne-terä pääsee oikeuksiinsa tässä ruuassa. Kesäkurpitsasta saa kaikista parhaiten ohuita spagettia muistuttavia suikaleita Julienne-terällä ja hintakin on huimat 6€! Kastikkeeseen kivan vivahteen toi jauhettu juustokumina, en ole koskaan ennen käyttänyt koska miehelleni on jäänyt jostain kuminaleivästä kammo ja itsekin olen joskus syönyt jotain missä ei sitten mikään muu maistunutkaan kuin kumina.. Aivan liian hallitseva maku. Mutta tämä olikin yllättävää, kävi tosi hyvin jauhelihakastikkeeseen ja toi siihen itämaista makua, viimeksi maustoin jauhelihakastikkeen kanelilla kun luin väärin purkin kyljestä..en kyllä ymmärrä miten voi lukea niin väärin mutta tässä keittiössä kaikki on mahdollista! Käytetäänhän sitä kanelia lähes joka ruuassa perusmausteena muualla päin maailmaa että ei se nyt kauhean pieleen mennyt, eikä se kastike onneksi pullalta maistunut! 

Tuota pastaa saa varata aika paljon syöjää kohti koska se ei todellakaan täytä niinkuin normaali pasta. Kuulostaa hurjalta mutta söin itse kolme kesäkurpitsaa suikaloituna! Oli ne normaalia pienempiä ja kovan treenin päälle söin, että oli nälkäkin! Oliiviöljyä pannulle ja suikaleiden nopea lämmitys, alle 5min kannattaa lämmittää ettei mene ylikypsäksi. 

Bolognesekastike:

600g luomu sika-nautajauhelihaa
3dl Puljongin lihalientä tai vettä
1prk yrtti tomaattimurskaa
1prk paseerattua tomaattia
1prk tavallista tomaattimurskaa
- sipulin ja valkosipulin kuullotin ensin voissa. 
Mausteina jauhelihamauste ja juustokumina, päällä parmesania ja kunnon rouhaisu mustapippuria, haudutin kastiketta noin tunnin. 

Haasteen ruokavalio on maidoton mutta pienissä määrin raakamaidosta tehdyt juustot on sallittuja, mikä ihana lisä salaatteihin ja näihin pastaruokiin! 

torstai 9. heinäkuuta 2015

Parmesaanikanaa


Lidlistä tarttui matkaan parmesanjuustoa enkä ole sitä juurikaan käyttänyt, ajattelin sitä salaattiin raastaa, mutta päädyinkin höyläämään sen kanan kuorrutteeksi :) ja kaveri vinkkasi, että se sopii myös mantelijauhojen seassa panerointiin..sitäkin täytyy siis kokeilla! :) kalapuikot olen leivittänyt nyt tähän asti pelkällä muna-mantelijauho-mausteet seoksella. Juusto tuo varmasti hyvää makua kun on aika voimakas.

Uuunijuureksissa oli bataattia, porkkanaa, lanttua ja sipulia. Kylmän kastikkeen tein ranskankermasta ja kermaviilistä, lehtipersiljasta, ruohosipulista ja persiljasta. Olipas se taas raikkaan hyvää! mä voisin syödä näitä kylmiä kastikkeita lusikalla ilman ruokaakin! :D kesäisin varsinkin tuntuu ettei kaipaa niinkään lämpimiä kastikkeita vaan kylmiä ja raikkaita. 


UUNIJUUREKSET: 
porkkanaa
lanttua
sipulia
bataattia
punajuuria (unohtui pöydälle) ;) 
hunajaa (ei välttämätön)

-kuumuutta kestävää oliiviöljyä, mausteita, uuniin 200astetta kunnes ovat pehmenneet mutta vielä napakoita.
-Itse laitoin pienen lorauksen hunajaa tuomaan makeutta kasviksiin 

PARMESAANIKANA:
broilerin maustamattomia rintafileitä/sisäfileitä 
1pkt lidlin Grana Padano-juustoa (ei mennyt kaikki) 
mausteita, oliiviöljyä

-pyörittelin broilerin sisäfileet ensin öljyssä ja mausteissa, paistoin pannulla kookosöljy-voiseoksessa värin pintaan ja laitoin uunivuokaan. Höyläsin juustosta lastuja kanojen päälle että peittyivät kunnolla,
-uuniin 200astetta n.10min kunnes juusto on sulanut. 

YRTTIKASTIKE: 
1prk ranskankermaa
1prk kermaviiliä 
nippu ruohosipulia
nippu persiljaa
nippu lehtipersiljaa
½sitruunan mehu
suolaa ja mustapippuria

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannuksen herkut!

Meidän perhe vietti juhannuksen ihan kotosalla, ollaan tultu siihen tulokseen, että tämän joukkueen kanssa silloin pääsee itse kaikista helpoimmalla! :D Syötiin hyvin, kokeiltiin uutta ja ulkoiltiin paljon, vaikka sää ei aina ihan suosinutkaan.
Pizza on niin takuuvarma hitti, että sitä piti juhannuksena olla. Mantelileivän ohjeella taas pohja ja täytteeksi eksyi palvikinkun jämät, jauhelihaa, ananasta, paprikaa, sipulia, valkosipulia, fetaa. Tuppereilta tilaamani iso laakea vuoka pääsi ekaa kertaa testiin lisukesalaatin tarjoiluastiana ja lapset heti huomasivat, 5v kommentoi kun toin salaatin pöytään "voi vitsit miten herkullisen näköistä salaattia!" sitä piti heti alkaa syömään, vaikka pizza oli vielä uunissa. Porkkanat ja kurkut tein kuorimaveitsellä suikaleiksi ne varmaan lapsia kiinnosti, kaikki ne piti heti napsia! Salaatinkastikkeen tein yksinkertaisuudessaan kermaviilistä, suolasta, sitruunasta ja mustapippurista, mun mielestä parasta! Sinappi sopisi myös mutta unohdan aina ostaa.

kukkakaalikeitto savulohella
Uutuus mitä tuli kokeiltua oli kukkakaalikeitto, Kape teki tätä yhdessä kaappaus keittiössä jaksossa ja oli niin yksinkertaista että oli pakko kokeilla. Aivan mielettömän hyvää, niin samettisen pehmeää ja maistuu enemmänkin voille, sipulille ja kermalle kuin kukkakaalille, tiedoksi, jos kukkakaali ei kuulu lemppareihisi. Keitto itsessään ei kovin kauaa varmaan nälkää pitäisi koska ei sisällä proteiinia. Alkukeittona se ohjelmassa olikin, mutta pääruokana meillä joten kaverina syötiin savulohta, toimii!

Lisukesalaatti
                                                     
Pizzapohjan ohje:
1prk maitorahkaa
2munaa
150g punaleimaemmentaljuustoraastetta
1tl leivinjauhetta
7rkl mantelijauhetta 
-kaikki sekaisin ja levitä ohuelti pellille, 5-10min esipaisto ennen täytteitä.

Lisukesalaatissa oli salaattisekoitusta, lehtikaalia, jääsalaattia, porkkanaa, kurkkua, punasipulia ja fetaa.

Kukkakaalikeitto:
1 kukkakaali
1 sipuli
1 l maitoa (mä laitoin 5dl kuohukermaa ja 5dl täysmaitoa)
2 rkl voita
-Poista kukkakaalin suojalehdet ja poista kova sydän. 
Pilko kukkakaali ja sipuli. Lisää lämpimään kattilaan nokare voita ja kuullota aineksia viitisen minuuttia, älä kuitenkaan ruskista.
Lisää kattilaan maito ja anna sen kiehua noin 20 minuuttia, kunnes kaali on pehmeää.Kaada seos tehosekoittimeen, lisää sekaan vielä nokare voita ja soseuta niin kauan, kunnes keitto on tasaista. Voit käyttää soseuttamiseen myös sauvasekoitinta.
- Jos tarjoat keiton pääruokana, paista keiton päälle esim. kalaa tai alkuperäisessä ohjeessa oli pestomarinoituja katkarapuja.
-Tuore ruohosipulisilppu kruunaa keiton! Kuvissa keiton päällä on persiljaa, toisella kattauksella söimme ruohosipulin kanssa, se sopi vielä paremmin :)

perjantai 22. toukokuuta 2015

Perunankuorisipsit ja omatekoinen ketsuppi


Aamupäivästä telkkari oli jäänyt päälle aamun lastenohjelmien jälkeen ja huomasin sattumalta Sikke Sumarin tekevän rapeita perunankuoria..noitahan on kokeiltava ja heti! Perunan kuori taitaakin olla perunan ainut osa ilman tärkkelystä joten tämä sopii ruokavalioon täydellisesti, silloin kun haluaa herkutella. Ketsupin alkuperäisessä ohjeessa oli 1dl muskovado sokeria..järkyttävä määrä kun tomaattimurskaa ei kuitenkaan ole kuin yksi tölkki..lähdin rohkeasti vähentämään sokeria ja laitoin 1rkl..silti tuli aivan liian makeaa..enskerralla tiedän että laittaa tl tai ei ollenkaan! Toki toi viinietikka tarvitsee vähän makeutta kaveriksi mutta tomaattikin makeutuu kiehuessaan tosi paljon..enskerralla siis enemmän maistelua ennen sokerin lisäämistä että tarvitseeko sitä ylipäätään ollenkaan. Kuinkahan kamalaa se mahtaisi olla desillä sokeria..siinä vaiheessa on jo ihan sama kun söisi kaupan ketsuppia.. alkuperäinen ohje löytyy täältä ja tätä lukiessani huomasinkin että olen unohtanut tuon tomaattipyreen, sehän voisi vielä korjata tuota ketsupin makeutta, täytyypä sekoittaa se tuohon ennen kuin aletaan popsimaan! Mulla ei myöskään ollut ketsuppiin timjamia, iski piheys enkä alkanut yhden oksan takia ostamaan koko puskaa ja laitoin kuivattua rosmariinia..melkein sama asia :D mulla oli perunaa 1,4kg..13kpl eli tuplaten tuohon alkuperäiseen, ketsupin tein noilla ohjeen määrillä.

pistele haarukalla reikiä perunoihin ympäriinsä, kypsennä uunissa 180asteessa ja anna jäähtyä





lohko perunat ja koverra lusikalla perunan sisälmys pois, vähän voi jäädä kuoreen, pyörittele varovasti oliiviöljyssä, suolassa, rosmariinissa ja mustapippurissa



lado kuoret uuniritilälle kupera puoli ylöspäin, suolaa ja öljyä voi vielä ripotella päälle, uunissa 200 asteessa max 10min per puoli ainakin meidän uunissa, eka satsi vähän ruskistui liikaakin kun luotin sokeasti tuohon ohjeen 15minuuttiin/puoli 




torstai 21. toukokuuta 2015

Kurkumaiset uunijuurekset




Tällä kertaa uunijuureksissa on poikkeuksellisesti muutama peruna, ostin lidlistä jokin aika sitten teräspannun johon täytyi tehdä esikäsittely että pannuun tulisi tarttumaton pinta. Perunoiden paloja piti paistaa öljyssä niin kauan että pannun pinta tummui, siitä oli jäänyt 4perunaa joita nyt en kuitenkaan roskiin aikonut heittää, ruokaa se on sekin. Itselleni tärkeintä on pysyä täysin viljattomana, ei pieni hiilarilisä silloin tällöin haittaa tee. Ja näin pienestä määrästä ei mahakaan turvonnut jalkapalloksi eikä sokerinhimo lisääntynyt. Kurkuma on yksi lempimausteistani, tekee ruuasta aina kauniin väristä, lämpimän makuista ja terveysvaikutukset on huimat! Mustapippuri tekee kurkumasta vielä tuhat kertaa tehokkaamman.. näitä kannattaa käyttää aina yhdessä niin saa parhaan hyödyn molemmista. Uunijureksissa on perunan lisäksi porkkanaa, punajuurta, paprikaa, lanttua ja sipulia, öljynä macadamianpähkinäöljy..sitä ostan joskus harvoin, pullo maksaa yli 7e ja on niin herkullista että päivittäin kun sitä lorauttelee vähän sinne ja tänne niin ei se montaa päivää vanhene! ;) öljy kestää korkeita lämpötiloja ja sopii hyvin paistamiseen ja uuniruokiin. Ihanaa se on myös salaatinkastikkeena ja smoothieissa.

uunijuuresten kaveriksi paistoin broilerin fileesuikaleita ja kylmä kastike tuli ranskankermasta, broilerimausteesta, sitruunanmehusta ja yrtti-pippurimausteesta. Iltaruualla söin samaa ruokaa aivan eri näköisenä

jäljelle jäävistä uunijuureksista muotoutui lämmin kanasalaatti ja kastikkeen loppu päätyi salaatinkastikkeeksi. Salaattipohjana Pirkan provence-sekoitus, olen nyt ihastunut vuonankaaliin, ihanan makuinen ja kauniin näköinen! :) 




Uunijuurekset:
porkkanaa
paprikaa
lanttua
sipulia
punajuuria
(perunaa) 
macadamianöljyä 
kurkumaa
kalaharinsuolaa
mustapippuria
-pilko kasvikset, mausta ja pyörittele öljyssä ja laita uuniin 200asteeseen n.20min kunnes ovat napakoita että purutuntumaa kuitenkin vielä jää

Kylmä kastike:
1prk lidlin ranskankermaa
2tl yrttipippurisekoitusta
1 tl suolatonta broilerimaustetta
½ sitruunan mehu
kalaharin suolaa 
olisin laittanut vielä persiljaa tai ruohosipulia mutta ei nyt ollut

perjantai 8. toukokuuta 2015

Pihvi Perjantai



Pihviä! Pitkästä aikaa :) Porsaan ulkofilepihvi on niin helppo ja onnistuu takuuvarmasti. Seuraksi niiiin herkulliset lanttu-porkkanaranskikset ja pihvin päällä kermassa haudutettua sipulia. Tämä on niin kätevä ruoka tehdä, ranskalaiset uuniin, sen aikaa pihvi lämpenee huoneenlämmössä, kun ranskalaiset alkaa olemaan valmiit, pihvi pannuun, muutama minuutti per puoli ja folioon vetäytymään. Vetäytymisen aikana kerkee sipulin hauduttaa kermassa ja ranskalaiset kypsymään sopivaksi. Sitten vain ääntä kohti! :) 
Otan aina pihvin ilman mausteita ja marinadeja, tämä pihvi ei tarvitse kun suolaa ja pippuria ja paiston voissa, mutta tällä kertaa halusin maustaa. Laitoin oliiviöljyä, paprikaa, valkosipulijauhetta, sipulijauhetta ja ribbs-mausteseosta. Pyörittelin kupissa "marinadin" pihviin tasaisesti. Tämän vaiheen voi tehdä jo edellisenä päivänä jolloin pihvit ihan marinoituvat, tämä minun versio oli enemmänkin pintamaustamista. 

Kirjoitin aikaisemmin munakaspostauksessa kuohukerman karrageenistä, nykyään on alkanut Valiokin lisäämään sitä kuohukermaansa joten enää ei voi sitäkään kannattaa. Palautetta laitan varmasti! Palautevyöry palautti onneksi lidliin kuohukerman ilman karrageeniä ja 2dl purkki maksaa 0,79e joten eipä sitä muualta noin halvalla saakaan.

Viimeviikon ihanasti onnistuneesta raakakakusta innostuneena piti taas taikoa viikonlopulle teen kaveriksi herkkua :) tällä kertaa marjainen versio..yhdistin makean mansikan ja kirpeän mustaherukan, miehen kommentti että paras kakku tähän mennessä ja lapsiltakin hävisi palat lautaselta alta aika yksikön. Pohjan taatelit korvasin tällä kertaa luumuilla ja rusinoilla. 

Tässä lopputulos: Kyllähän tuo ihan syötävältä näyttää ;)


Kakun pohja:

2dl pähkinäsekoitusta (cashew, pekaani, saksanpähkinä) 

1dl mantelijauhetta
0,5dl hasselpähkinäjauhetta
5 kuivattua luumua
0,5dl rusinoita 
2tl kaakaovoita
1tl kookosöljyä 
1-2rkl vettä

- jauha monitoimikoneella pähkinät ja muut aineet massaksi ja taputtele 20cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan, ripaus himalajansuolaa ei ole pahitteeksi, suola korostaa makuja, itse unohdin tällä kertaa

Kakun täyte:

4dl liotettuja cashew pähkinöitä
300g sulatettuja mansikoita
2dl mustaherukoita 
2dl mautonta kookosöljyä
2½rkl hunajaa 
+mustaherukka täytteeseen vielä 0,5rkl hunajaa taittamaan kirpeyttä 
2rkl vettä jos tarvitsee 


- Blendaa cashewt, hunaja ja sulatettu kookosöljy samettiseksi massaksi, ota 2dl massasta sivuun ja lisää blenderiin mansikat. Blendaa tasaiseksi, laita pohjan päälle ja pakastimeen jähmettymään. 
- Lisää sivuun otettuun massaan mustaherukka ja vielä 0,5rkl hunajaa, riippuen kuinka kirpeää haluat. Pohja ja mansikkatäyte on makeita joten pieni kirpeys kannattaa jättää tähän kerrokseen. Blendaa tasaiseksi ja levitä täyte jähmettyneen mansikkatäytteen päälle. Jätä kakku vielä muutamaksi tunniksi pakastimeen ja siirrä sitten jääkaappiin. Kakku ainakin hyytyi hyvin ja on aika "jämäkkää" enskerralla uskaltaudun kokeilemaan riittääkö 1,5dl kookosöljyä kovettamaan kakkua riittävästi.

Tein kakun mauttomasta kookosöljystä ja näin täytteiden maut pääsee oikeuksiin, kookos on niin hallitseva että sen takaa harvoin muuta maistaakaan. Nyt kakku maistui oikeasti vain mansikalle, mustaherukalle ja pohja pähkinälle ja kaakaovoille. Hieman mua arveluttaa tuo käsittely millä öljystä poistetaan maku ja haju, olen laittamassa kyselyä valmistajalle että kuinka se käytännössä tehdään. Olen jo yhden vastauksen saanut että öljyä lämmitetään ja höyrytetään niin kauan että maku ja haju häviää mutta haluan vielä tarkempaa tietoa, ettei prosessissa käytetä mitään kemikaaleja, kertoilen sitten kun olen vastauksen saanut. 

maanantai 4. toukokuuta 2015

Lohilemppareita


Tämän päivän elelin lohella..voisin elää sillä joka päivä jos budjetti olisi rajaton..lounaaksi oli lohisalaattia ja päivälliseksi kukkakaaliriisiä ja kermaista lohikastiketta..salaattiin tein kastikkeen turkkilaisesta jogurtista ja ranskankerman lopusta, sekaan laitoin sitruunanmehua, ruohosipulia, kananmunaa, suolaa ja pippuria..appelsiinia laitoin raikastamaan salaattia ja feta toi ihanaa suolaisuutta. 

Salaatin pohjana oli frisee, tammenlehti ja kartanon salaattia, kurkkua, tomaattia, fetaa, appelsiinia..todella perus ja aina vaan niin maistuva! Laitan ohjeet tarkemmin vielä postauksen loppuun :)

Tänään tuli tehtyä kevään ensimmäinen virallinen pyörälenkki, 14km taittui mukavasti kun oli salaatin syönyt alle, tullessa kyllä oli nälkä, että kyllä sen taisi kaiken siinä matkalla myös kuluttaa..välipalaksi eilistä marjarahkaa niin jaksaa siihen asti kun kerkee iltaruokaa tekemään..entisessä elämässä mun lemppariruokaa oli basmatiriisi ja kerma-tilli-lohikastike, onneks tästä ei ole tarvinnut tinkiä ja vaikka en ole onnistunut basmatin makua kukkakaaliriisiin luomaan niin kyllä se vaan toimii ilmankin ja saa muuten syödä isomman annoksenkin kun ei iske ähky sitten millään! :D
Kukkakaaliriisi on niinkin helppo, että raastaa kukkakaalia raastinraudalla ja pyörittelee voissa alle 5min, kunhan vähän pehmenee ja imaisee voin itseensä, ei tarvitse ruskistaa. Muru on niin pientä että se kypsyy parissa minuutissa, onhan oikeassakin riisissä (jos se on oikein tehty) hieman purutuntumaa niin saa jäädä tähänkin. Kalat pannuun ja mausteet ja kerma perään, tämän ruuan tekemiseen meni 10min, kalan olin paloitellut (en sentään perannut, kävin ongella paikallisen supermarketin tiskillä) jo päivällä joten siihen ei tuhraantunut enää aikaa, annoksesta olisi varmaan riittänyt jonkun laskuopin mukaan kahdelle ihmiselle mutta kyllä se tässä nälässä katosi omaan napaan hyvin nopeasti..eikä tehnyt edes tiukkaa..:D tämä on yksi meidän lasten lemppariruuista! Hitunen porkkanaraastetta eksynyt sekaan kun oli leikkuulaudalle jäänyt, porkkana sopii kyllä myös tähän sekaan.

















  Kukkakaaliriisi:
-3/4 osa kukkakaalia raastettuna
- väh. 50g voita 
-raasta kukkakaali ja pyörittele voisulassa sen aikaa että riisi hieman pehmenee ja imee voin itseensä, lisää silputtua ruohosipulia sekaan. 


Lohikastike:

- paista voissa lohta haluamasi määrä, mulla oli ½ filee, file oli pienemmästä päästä..en tajunnut katsoa grammamäärää mutta 100-150g/hlö on "normaali" annoskoko
mausteina tilli, sitruunanmehu/sitruunapippuri, suola
kuohukermaa sen verran että kalat just ja just peittyy, keittele ihan hetki että kastike hieman saostuu 





Salaatinkastike lohisalaattiin:

100g ranskankermaa 
4rkl   turkkilaista jogurttia 
kuivattua/tuoretta tilliä
½ sitruunan mehu 
2 kovaksi keitettyä kananmunaa 
herbamare-yrttisuolaa, mustapippuria

-sekoita kaikki keskenään, muussaa haarukalla kananmunat ja sekoita kastikkeeseen.
Käytä valmista salaattisekoitusta pohjana tai miksaile itse..itse tykkään että on vähintään kolmea eri salaattia ja mielellään vähän värierojakin. Perus jäävuorisalaattia en ole käyttänyt lähes vuoteen, siinä ei ole ravintoarvoja nimeksikään eikä väriäkään, mitä tummemman vihreä väri, sen varmemmin sitä kannattaa käyttää. 


Jo ostoskärryyn kannattaa valita paljon värikkäitä kasviksia, silloin saa helposti valmistettua värikästä ja monipuolista ruokaa :)

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Mitä tilalle kun jättää perunan, riisin ja pastan pois?

Siinäpä vasta pulma, vai onko? Muistan kyllä itsekin kun aloitin vhh-ruokavalion, tuntui että MITÄÄN ei saa syödä..28 vuotta kun on syönyt perunaa, pastaa ja riisiä, tuntui ettei ilman niitä voi syödä mitään hyvää. Nyt kun on n. 1½v tehnyt ruokaa ilman näitä ja silloin tällöin jossain muualla "joutuu" näitä syömään niin joka ikinen kerta syötyäni tulen siihen tulokseen (kuten myös mieheni) että mistään ei olla jääty paitsi. Turvotus ja ähky on välitön riesa vaikka ei olisi suurta annosta syönytkään. Lihaa/kanaa/kalaa ja lisuketta ilman tärkkelystä kun voi syödä vaikka kuinka paljon, ilman että lopussa on ähky, maha näyttää kun ois jalkapallon nielaissut eikä iske väsymys. Onneksi vaihtoehtoja on pilvinpimein kun niitä keksii ja oppii käyttämään, tässä vaihtoehtoja mitä tilalle ja voin sanoa, että keitot, muussit ja kiusaukset on kyllä paljon maukkaampiakin ja värikkäämpiä ilman perunaa.

porkkana ja kesäkurpitsa spagettia
helppoja ja nopeita on salaatit/raasteet, höyrytetyt kasvikset ja kesäkurpitsa-porkkanaspagetti, tuhdimpaa salaattia on coleslaw, sitä kannattaa tehdä isompi annos kerralla, siitä syö monta päivää.
Uunissa saa ihania lisäkkeitä kuten gratiineja ja porkkana ja lantturanskalaisia, 

moni tekee myös bataattiranskalaisia mutta ne on omaan mieleen liian pehmeitä ja onhan bataatissa aikalailla hiilareita, silloin tällöin käytettynä ok tai treenin  
jälkeen, mutta maultaankin tykkään enemmän 
lantturanskalaisista. 
lanttu ja porkkana ranskikset
Lantusta/porkkanasta leikataan ranskalaisten näköisiä tikkuja, pyöritellään oliiviöljyssä ja mausteissa ja uuniin 200 n. 20min kunnes ovat pehmeitä mutta vielä napakoita.
Lapsiperheessä ja varsinkin kun pienin on vasta vuoden, muussit on tosi käteviä, helppoja syödä ja sekaan saa taas soseutettua sellaisia kasviksia jotka ei ehkä sellaisinaan menisi. Meillä yleensä juures/kasvismuussi koostuu porkkanasta, kesäkurpitsasta, parsakaalista, paprikasta, lantusta, palsternakasta, joskus bataattia, kukkakaalia, persiljaa, kuohukermaa ja voita. Höyrytän kasvikset höyrykeittimessä ja lisään voin, kerman, suolan ja soseutan. Sekaan voi lisätä jauhelihaa, kanaa, tonnikalaa, laittaa vielä uuniin sosevuoan tavoin tai syödä sellaisenaan. Superhelppo ja hyvä ruoka tai lisäke. Miehen uusin lempparilisuke on pekoniin käärityt herkkusienet, ei olla kumpikaan mitään sienten ystäviä oltu, mutta viimeviikolla uskaltauduin kokeilemaan. Itse pilkoin sienet munakkaaseen, itse kun en pekonista tykkää niin pekonisienet ei kyllä uppoa.     
juuresmuussi
Aikasemmin postasin retikasta, siitä saa hyvät kerma"perunat" ja kokeilin siitä myös kiusausta, toimii siinäkin todella hyvin! :) porkkanasta voisi kokeilla kanssa kermaista lisuketta uunissa. Alkaa olemaan kohta varhaiskaalin aikaa, siitä saa ihanaa, nopeaa ja halpaa lisäkettä kun suikaloi ja paistaa paprikan, sipulin ja kesäkurpitsan kanssa pannulla, itse syön tätä lisuketta monta kertaa viikossa, niin helppoa ja nopeaa, jäisiä puolukoita päälle niin parempaa ei ole :)  Uunijuurekset on myös takuuvarma ja hyvä lisuke, tuntuu että niihin en itse ainakaan kyllästy ikinä, aina erilailla maustamalla saa erimakuista vaikka kasvikset olisivatkin samat.
uunijuurekset
varhaiskaalipaistos




kukkakaaliriisi


tässä olisi nyt muutamia parempia vaihtoehtoja, toivottavasti innostut kokeilemaan! :)